Keittiöpsykologin luona vieraili perhe, jossa isä on aatelinen, eli kaikilla on nimenä kreivi(tär) se ja se. Hän ei ole puhunut viisivuotiaan poikansa kanssa tittelistä tai perheensä erityislaadusta, ja aikoo kasvattaa poikansa niin, että tällä olisi "sisäistä etäisyyttä" aatelisuuteen.

Keittiöpsykologi ei pidä hyvänä ideana yrittää kasvattaa lasta pienestä pitäen kriittisyyteen omaa taustaansa kohtaan. Kriittisyys - tai sisäinen etäisyys - on aikuisten käsite ja aikuisten kokemusmaailmaa, ajattelun muoto, joka kehittyy aikaisintaan kahdentoista ikävuoden kieppeillä. Tätä pienempi lapsi ei ymmärrä mitään tällaisesta. Hänelle maailma vain on.

Lapsella on keittiöpsykologin mielestä oikeus tietää omasta perhetaustastaan ja oikeus kokea sen perustavalla tavalla hyväksi. Oma perhe ja suku on osa omaa identiteettiä, halusimmepa sitä tai emme. Siitä ei nyt kertakaikkiaan vain ole pääsemistä. Jos lapselle siis yrittää kasvattaa sisäistä etäisyyttä sukutaustaansa, kasvattaa lapselle itse asiassa sisäistä etäisyyttä omaan itseensä. Poikahan on itsekin kreivi se ja se. Jos siis kreiviydessä on isän mielestä jotain arveluttavaa (miksi siihen muuten pitäisi ottaa etäisyyttä?), niin pojalle välittyy viesti, että hänessä itsessäänkin on jotain arveluttavaa.

Tämä pätee tietysti muihinkin perhetaustan erityispiirteisiin, olipa vanhemman torjuma asia sitten savolaisuus, periytyvä sairaus tai ne kuuluisat suvun mustat lampaat. Mitä enemmän vanhemmat potkivat ja peppuroivat omaa taustaansa vastaan, sitä enemmän he myös tahtomattaan välittävät, miten vahvasti he ovat perheessään kiinni. Kriittisten vanhempien tarkoituksena voi olla "vapauttaa" lapsi perheen taakasta. Todennäköisempää on kuitenkin, että lapselle siirtyy oma riistiriitainen kiintymys.

Sisäistä etäisyyttä voi ottaa vain, jos on ensin tuntenut yhteenkuuluvuutta. Erottautua vasta, kun on ensin identifioitunut. Meidän vanhempien tehtävä on tarjota lapselle sosiaalinen identiteetti, selkeä vastaus kysymykseen kuka minä olen, ja selkeä käsitys siitä, että kelpaan olemalla se kuka olen. Kun lapsi tulee murrosikään, hän alkaa ottaa tähän identiteettiin etäisyyttä ja arvioida sitä uudelleen - takuuvarmasti! Silloin voimme tukea häntä kriittisyydessä olemalla valmiita keskustelemaan ja rakastamalla häntä murrosikäisine mielipiteineen. Vanhemmat, joilla itsellään on takana vaikea tie itsenäisyyteen lapsuudenperheestä, eivät tunnu aina luottavan, että heidän lapsillaan olisi kyky samaan.

Siis keittiöpsykologin suositus vanhemmille:

Jos haluat, että lapsesi ottaa joskus etäisyyttä, anna hänelle yhteenkuuluvuutta!